Kelly Osbourne esitteli trimmatun bikinivartalonsa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Osbournen julkkisperheen nuorimman tyttären Kelly Osbournen look on muuttunut viime aikoina useaan kertaan. Rokkarihenkinen tähti on muuttanut tyyliään varsin radikaalisti, sillä aiemmin pulleana tummakutrina tunnettu tähti on nykyisin huomattavasti hoikempi.

Ennen ylipainoisena nähty tähti on muuttunut vaaleaksi ja hoikaksi seksipommiksi. Viime vuonna neito kisasi Tanssii tähtien kanssa -realityshowssa ja elopaino putosi huimasti kisan aikana tehden neidosta todella hoikan. Osbourne on kertonu inhoavansa liikuntaa, mutta sitä ei uskoisi katsoessa tuoretta Shape-lehden kansikuvaa.

Ozzy Osbournen tyttärellä on pitkä menneisyys lääkkeiden kanssa, mutta hän on pystynyt onneksi pitämään itsensä elossa ongelmansa keskellä. Hän kertoi äskettäin ottaneensa pahimpina aikoina noin 50 kipulääketablettia päivässä toivoen ettei enää heräisi.

Kelly Osbourne Shape