Popkaunotar yksityiskoneella treffeille Lontooseen – hinta 117 000 euroa

Maailmankuulu country-laulaja Taylor Swift on vasta 20-vuotias supertähti, mutta hän on ehtinyt kahmia jo monia arvostettuja palkintoja ja himoittuja listasijoituksia. Hänen albuminsa oli taannoin vuoden myydyin Yhdysvalloissa.

------

Kantrikaunotar on liitetty jo pidemmän aikaa kuuluisaan näyttelijään Jake Gyllenhaaliin. Suhde-epäilyt vahvistuivat nyt näyttelijöiden ympärillä, sillä The Sun -lehti kertoo miehen lennättäneen kantrikaunottaren luokseen Lontooseen noin 117.000 eurolla. Yksityiskoneesta kentälle rantautunut neitokainen jatkoi matkaansa suoraan Gyllenhaalin hotelliin.

– He halusivat viettää laatuaikaa kahdestaan. Heillä on molemmilla niin kiireinen aikataulu, että tämä oli heidän ainoa mahdollisuutensa olla yhdessä. Viikonloppu sujui heiltä hyvin Dorchesterissa, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Toivottavasti Gyllenhaal varoo satuttamasta nuorta naista, sillä Taylor Swift piiskaa ex-poikaystäviään laulujensa avulla. Tähden uusi albumi Speak Now sisältää tähden mukaan paljon lauluja häntä loukanneista miehistä.