Hittikauhuelokuvalle luvataan jo kolmas osa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Yksi vuoden 2009 puhutuimpia elokuvia jo ennen ensi-iltaansa oli Paranormal Activity, jota veikattiin tuolloin Blair Witch Project -halpisleffan manttelinperijäksi. Siinä se ehkä onnistuikin, sillä kyseessä on erittäin pienen budjetin kauhuelokuva, joka tuotti yli odotusten.

Screenrant-sivuston mukaan Oren Pelin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva tehtiin vain 15.000 dollarin budjetilla ja se kuvattiin yhden viikon aikana. Tuottoa sille kertyi kokonaisuudessaan melkein 200 miljoonaa dollaria.

Elokuvan kakkososa ilmestyi teattereihin 22. lokakuuta ja se on jo tuottanut tähän mennessä noin 157 miljoonaa dollaria. Kolmella miljoonalla dollarilla tehtailtu jatko-osa tienasi ennätysavauksessaan reilut 41 miljoonaa, mikä on kauhuleffojen piirissä uusi ennätys. Kolmatta osaa kaavaillaan ensi-iltaan 21. lokakuuta 2011.