Katy Perryn rinnat liian suuret mainokseen – photoshopattiin pienemmiksi

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Maailman suosituimpiin poptähtiin jo parin vuoden ajan lukeutunut Katy Perry avioitui äskettäin miehensä Russell Brandin kanssa. Intiassa järjestetty seremonia sujui hyvin, mutta sen jälkipyykki oli likaista. Hääjärjestelyistä vastanneen yhtiön johto voi nimittäin joutua jopa vankilaan.

Nyt kaunottaren rinnat ovat keränneet suurta kritiikkiä osakseen. The Hollywood Gossip –julkaisu kertoo Perryn esiintyvän nimittäin VH1-kanavan Divas Salute The Troops -ohjelman mainosjulisteessa normaalia pienempänä. Pop-tähden edustajat olivat joutuneet pyytämään graafikoilta pienennystä naisen rintoihin kuvankäsittelyohjelmien avulla.

Katy Perry poseeraa myös Harper’s Bazaar -lehden joulukuun numeron kannessa ja sisäsivuilla haastattelun merkeissä. Artikkelissa hän kertoo elämästään, avioliitostaan ja urastaan. Lisäksi Katy Perry paljastaa kärsineensä jo teini-ikäisenä suuriksi kasvaneista rinnoistaan niin paljon, että harkitsi jopa niiden pienentämistä.

– Minulla oli todella pahoja selkäongelmia, kun olin hieman paksumpi. Sitten kasvoin ja pääsin eroon lapsuuden ylipainostani. Samalla huomasin, että eihän tilanne ollutkaan enää niin paha, Katy Perry kertoi Harper’s Bazaar -lehdelle.