Cherin avioliitto-ohje Christina Aguileralle: ”Aviomiehet tulevat ja menevät”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Poptähti Christina Aguilera on ollut runsaasti julkisuudessa viime aikoina muiden muassa ikävän avioeronsa takia. Pelkästään huonoa ei neidon elämään kuitenkaan kuulu, sillä kaunotar lunasti taannoin paikan muiden suurten tähtien joukossa saadessaan oman tähden kuuluisalle Hollywoodin Walk of Famelle.

Nyt myös kaunottaren miesongelmiin on tullut yllättävältä taholta apua, sillä musiikkimaailman legendaarinen tähti Cher otti Aguileran siipiensä suojaan. Hollywood Reporter -julkaisu kertoo Cherin ja Aguileran puhuneen asioista erittäin tiiviisti heidän yhteisen elokuvansa Burlesquen kuvauksissa.

Cher ohjeisti nuorempaa naista rakkausrintamalla sekä muidenkin valintojen suhteen elämässään. Aguilera kertoi keskusteluiden olleen upeita, syvällisiä ja häntä auttavia. Yksi Cherin lauseista jäi hänen mieleensä erittäin osuvana.

– Cherin mukaan aviomiehet tulevat ja menevät, mutta hän on päivän päätyttyä yhä sama Cher, ja tulee olemaan sitä joka ikinen päivä. Puhuimme muiden muassa miehistä niin paljon, että meitä jouduttiin jopa erottamaan toisistamme, jotta kuvaukset saatiin suoritettua kunnialla loppuun. Olimme kuin vanhat ystävät ja se oli upeaa, Aguilera pohti.