Jessica Alba haluaa lisää lapsia – ura katkolla?

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-tähti Jessica Alba nähdään pian valkokankaalla uusissa The Killer Inside Me ja Machete -elokuvissaan. Perheeseensä pitkään keskittynyt tähti on uusien elokuviensa myötä ollut kovasti otsikoissa ja lehtikuvissa.

Näyttelijäkaunotar kertoi Look–lehdelle olevansa jälleen hieman vauvakuumeessa. 29-vuotiaalla Alballa on miehensä Cash Warrenin kanssa kaksivuotias tytär Honor Marie. Tytär on näyttelijättären mukaan rikastuttanut hänen elämäänsä tavalla, josta hän ei koskaan luopuisi. Siksi Alba pohtii haluavansa lisää lapsia.

– Haluaisin upealle tyttärelleni leikkikaverin ja tehdä hänen elämästään parhaan mahdollisen. Tottakai toinen lapsi olisi minulle ja miehelleni aivan yhtä rakas kuin Honor on. Ennen hänen syntymäänsä olin totaalisesti keskittynyt uraani, mutta nyt minusta tuntuu että rakennamme ihmeellistä ja loistavaa perhettä ja työt ovat minulla vasta kakkossijalla. Toinen lapsi on suunnitteilla tulevaisuudessa, Jessica Alba kertoi Look-lehdelle.

Jessica Alba kertoo myös ensimmäisen raskauden olleen aluksi yllätys, mutta sen paljastuttua Alba tajusi miehensä kanssa elävänsä kaunista aikaa elämässään. Avioliitto ja perhe-elämän muodostuminen yhdisti heidät, koska kokemuksien jakaminen toi heidät yhteen ja tieto lapsesta sitoi perheen pakettiin. Alban mukaan he kolme jakavat nyt kaiken ja se tekee perhe-elämästä ainutlaatuisen.

Kerroimme taannoin kuinka Jessica Albasta verkossa liikkuneet Machete-elokuvan alastonkuvat osoittautuivat kuvankäsittelyn tuotteeksi. Kaunotar nähdään alastomana suihkussa, mutta todellisuudessa hänellä oli kohtauksessa alusvaatteet yllään. Ne poistettiin myöhemmin digitaalisesti. Viime viikkoina Jessica on poseerannut muiden muassa Genlux, Cosmopolitan ja FHM-lehtien sivuilla sekä Diorin muotinäytöksessä.