Miley Cyrus juhli 18-vuotissynttäreitä nahka-asussa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Maailman suosituimpiin teinitähtiin lukeutuva Miley Cyrus on pitkälti hänen supersuositun countrytähti-isänsä luomus, sillä isä hoiti jälkikasvunsa aikoinaan televisiotähdeksi ja ryhtyi tekemään määrätietoisesti myös laulu-uraa tyttärelleen. Tytön vanhemmat ovat tällä hetkellä keskellä kohueroa, mutta tytär jaksaa onneksi esiintyä faniensa edessä.

Nyt nuori supertähti on täyttänyt 18 vuotta, ja hän juhli merkkipäiväänsä Trousdale-klubilla West Hollywoodissa. Daily Mail-julkaisu raportoi Mileyn juhlinnan olleen varsin rohkeaa, sillä tuore poikaystävä näyttelijä Avan Jogian suuteli tytön kanssa kiihkeästi ja meno oli muutenkin varsin kuumaa.

Nuoren Miley Cyrusin edustajat ovat kertoneet tytön pyrkivän eroon kiltistä Hannah Montana -roolistaan kaikin keinoin. Tämä näkyy myös neidon juhla-asussa, sillä mustissa nahkahousuissa, mustassa pienessä topissa ja hurjissa koroissa nähty tähti on kaukana Disneyn Hannah Montanasta.