Axl Rose vaatii Guitar Hero -pelistä 20 miljoonaa korvauksia

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Axl Rosen luotsaama ja takavuosina lähes legendaksi noussut rockyhtye Guns N’ Roses ei ole enää viime aikoina kyennyt nousemaan esimerkiksi hittilistoille aikaisempaan tapaan, vaikka bändin viimeisin noin vuoden takainen albumi Chinese Democracy myi Suomessakin ilmestyessään platinaa.

Nyt Axl Rose on saanut tarpeekseen Guitar Hero III -pelistä, sillä Radar Online -julkaisu kertoo miehen nostaneen yli 20 miljoonan dollarin kanteen kyseistä peliä vastaan. Vuoden 2007 pelissä oli mukana Guns N’ Roses -yhtyeen hittikappale Welcome to the Jungle ja lupa kyseisen kappaleen käyttöön annettiin sillä ehdolla, ettei sitä esittäisi kukaan muu kuin Axl Rose itse.

Rosen mukaan Pelin valmistaja Activision Blizzard Inc. rikkoi artistin kanssa allekirjoitettua sopimusta, sillä pelissä kappaleen esittää Slash. Miehen suuttumusta kasvatti vielä se, että Slash esiintyi kyseisen pelin etukannessa. Axl Rose painottaa oikeudelle sitä, että hän on Guns N’ Roses -tavaramerkin ja lisenssien pääomistaja ja kyseisen kappaleen yhdistäminen Slashiin on ristiriidassa sopimusvelvotteiden kanssa.