Rihanna: ”Seksikkyyttäni kritisoivat tyytymättömiä itseensä!”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Huippusuosittu r&b-tähti Rihanna joutui puolitoista vuotta sitten silloisen poikaystävänsä pahoinpitelemäksi. Sairaalareissun jälkeen hän piti pitkän tauon musiikkiurallaan, mutta palatessaan hän oli merkittävästi aikaisempaa rohkeampi ja seksikkäämpi.

Supertähti on nyt iskenyt takaisin ihmisiä, jotka ovat kritisoineet häntä liian seksikkääksi. Laulajan mukaan he ovat vain tyytymättömiä itseensä. GQ-lehden haastattelema Rihanna ymmärtää itsevarmuutensa ja olemuksensa olevan uhkaavia, sillä naiset kilpailevat aina keskenään. Hänet koetaan vaaralliseksi, mikä on turhaa, sillä jokaisen kannattaisi keskittyä vain omaan elämäänsä ja omiin tarpeisiinsa.

– Olen 22-vuotias nuori nainen. Voin mennä vaikka klubille niin halutessani. Ihmisillä on hulluja mielipiteitä ja tarvetta haukkua toisten tekemisiä ja tämä johtunee tyytymättömyyden ohella myös siitä, että omien vikojen kohtaaminen ja myöntäminen on vaikea paikka jokaiselle, Rihanna pohti GQ-lehden haastattelussa.

Rihanna tietää myös ärsyttävänsä naisia, sillä hän on toistuvasti esillä julkisuudessa rohkealla ja provosoivalla tavalla. Rintavaon ja vartalon esille tuominen ovat hänelle kuitenkin asioita, joita hän ei tekisi jos ne olisivat hänelle vastenmielisiä tekoja. Artistin mukaan hän tekee vain sitä, mistä hän saa onnea ja iloa.

Uusimmat