David Hasselhoff myönsi: Kaksi tyttöystävää samaan aikaan

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Ritari Ässä ja Baywatch -televisiosarjoista aikoinaan tunnetuksi tullut näyttelijä David Hasselhoff on ollut viime vuosina esillä lähinnä päihdekierteensä merkeissä. Asia tuli kertaheitolla esiin kolme vuotta sitten, kun julkisuuteen vuoti raju paljastusvideo.

Parhaillaan Euroopassa Brittien X Factor -ohjelmaa tuomaroiva televisiotähti käynnisti äskettäin myös oman realityohjelmansa, joka floppasi rajusti. Mies on nyt tunnustanut Star-lehdelle olevansa hiukan hukassa, sillä muiden muassa sitoutumiskammonsa vuoksi hän tapailee samaan aikaan kahta naista.

Erona näiden naisten välillä on mantere, sillä toinen heistä asuu Pariisissa ja toinen San Franciscossa. Molemmat ovat läheisiä miehelle, mutta Hasselhoff ei omien sanojensa mukaan ole vielä valmis suhteeseen henkisellä tasolla.

-Olen sanonut tarvitsevani aikaa itselleni, sillä minun täytyy kasvaa henkisesti ja tiedostaa kuka olen. Sen jälkeen voin pitää huolta toisesta. Kahden naisen tapaileminen on hankalaa, sillä kuuluisuuteni on este salaamiselle, David Hasselhoff kertoi Star-lehdelle.

– He saavat tietää kaiken tekemisistäni helposti ja kun toinen heistä kysyy ”mitä sillä tytöllä on sellaista, mitä minulla ei ole” ja vastaan että viikonloput, niin hän lyö. Olen vain rehellinen, mutta se tekee heidät mustasukkaisiksi. Kohtelen kuitenkin molempia kunnioittavasti, kuten haluaisin myös itseäni kohdeltavan.