Justin Bieber välttyi pahoinpitelysyytteeltä

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Maailman tämän hetken suosituin teinitähti on 16-vuotias Justin Bieber, joka on niittänyt menestystä Yhdysvaltojen lisäksi myös muualla maailmassa. Nuori laulaja on saanut runsaasti kritiikkiä myös muilta tähdiltä, mutta fanien mielestä kyseessä on vain kateus nuorta Bieberiä kohtaan.

Lokakuussa uutisoitiin Justin Bieberin olevan ongelmissa poliisien kanssa, sillä Bieberin kerrottiin tuupanneen 12-vuotiasta poikaa lasersota-pelihallissa. Tuuppausta epäiltiin myös vahingoksi, mutta pojan isä teki tilanteesta tutkintapyynnön. Radar Online -julkaisu kertoo Bieberin olevan nyt kuivilla välikohtauksesta, sillä poliisit eivät löytäneet tarpeeksi vahvoja todisteita pahoinpitelysyytteen tueksi. Asiasta kertoi Kanadan Richmond Royalin ratsupoliisien alikersantti Turley.

– Tutkinnat tapahtuneesta ovat tulleet päätökseen. Syytteitä ei tulla nostamaan, sillä kerätyt lausunnot silminnäkijöiltä ja valokuvat “uhrista” eivät tue pahoinpitelysyytettä. Jätämme asian tähän, alikersantti Turley kertoi Radar Online -julkaisulle.

Uusimmat