Gwyneth Paltrow virallisesti supertähtien joukkoon

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Näyttelijä Gwyneth Paltrow ilmoitti taannoin jättäytyneensä pois suuren budjetin Hollywood-elokuvasta keskittyäkseen aikaisempaa enemmän perhe-elämäänsä. Paltrow on tehnyt debyyttinsä myös laulajana, sillä hän esiintyi Nashvillessä järjestetyssä Country Music Awards -palkintogaalassa.

Kaunotar sai viikonloppuna uuden tunnustuksen elämäntyöstään, sillä Paltrow vastaanotti oman tähden kuuluisalle Hollywoodin Walk of Famelle. Kummastutti herätti kuitenkin se, että nainen oli juhlatilaisuudessa ilman miestään Chris Martinia, mutta onneksi hän sai seuraa kantritähti Tim McGrawsta ja Faith Hillistä sekä Glee-tähti Matthew Morrisonista.

Uuden kantritähden ääntä saadaan ihailla myös joulukuussa ilmoille tulevassa Country Strong -elokuvassa, jossa hänen kanssaan näyttelee myös edellämainittu Tim McGraw. 38-vuotias tähti on mukana myös suositussa Glee-sarjassa vierailevana tähtenä ja hän on aivan äskettäin paljastanut olevansa mukana sarjassa vielä toistamiseen. Paltrow on esitellyt laulutaitoaan muiden muassa vuonna 2002 elokuvassa Duets.

Uusimmat