Rakastunut Taylor Swift sai soivan synttärilahjan

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-tähti Jake Gyllenhaal teki kansainvälisen läpimurtonsa Heath Ledgerin kanssa tähdittämässään Brokeback Mountain -menestyselokuvassa. Sittemmin hänen jalansijansa Hollywoodissa on vain parantunut elokuva elokuvalta. Viime aikoina hän on ollut otsikoissa kohutusta suhteestaan kantritähti Taylor Swiftiin.

Jake Gyllenhaalin kerrottiin taannoin lennättäneen Swiftin luokseen Lontooseen noin 117.000 eurolla. Nyt vuorossa on syntymäpäivälahja 13. joulukuuta 21-vuotta täyttäneelle kaunottarelle. Splash News -julkaisu kertoo lahjan olleen Chet Atkinsin nimikirjoituksella varustettu 7.500 euron kitara.

Attitude-lehti haastatteli taannoin Gyllenhaalia ja tämä kertoi haluavansa perustaa pian perheen, joten onko Taylor Swift tulevan lapsen äiti? Syy Gyllenhaalin unelmalle oli miehen kertoman mukaan se, että hän rakastaa lapsia ja haluaa niitä yli kaiken. Tarkoitus olisi myös laittaa omilta vanhemmilta opitut metodit kiertoon jälkikasvulle.

Uusimmat