Justin Bieber eläinten puolesta: ”Antakaa hylätyille eläimille koti”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Supersuosittu teinitähti Justin Bieber on valloittanut lukemattomia sydämiä ympäri maailmaa ja nuoren pojan laulu-ura on noussut vuoden aikana tasaiseen tahtiin. Laulamisen ohella Bieberiltä löytyy myös bisnestaitoja, sillä muiden muassa Bieberin kynsilakkamallisto, hajusteet ja t-paidat ovat tuottaneet jo suuria summia rahaa.

Kaiken kiireen keskellä Bieber jaksaa panostaa vielä eläinten hyvinvointiin, sillä hän on nyt mukana PETA-eläinsuojelujärjestön uusimmassa kampanjassa koiransa Samin kanssa. The Hollywood Gossip -julkaisu kertoo pojan viestittävän tällä faneilleen, että löytöeläinten adoptointi on ihailtavaa toimintaa ja sen pelkääminen on turhaa.

– Antakaa hylätyille eläimille koti. Ihmisten tulee ymmärtää adoptoinnin merkitys, sillä muiden muassa oma koirani Sam sai luotani hyvän kodin. Se on ollut myös ystäväni ensimmäisestä yhteisestä päivästä lähtien. Kannustan fanejani ja kaikkia muitakin astumaan rohkeasti löytöeläinkotiin, sillä siellä olevat hylätyt tai kodittomat eläimet odottavat vain uutta ja rakastavaa kotia, Justin Bieber toteaa.