Madonna tekee paluun – fanit riemastuivat

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Poptähti Madonna perusti taannoin ensimmäisen kuntosalinsa Mexico Cityyn ja ketjun toinen sali on tarkoitus avata Venäjälle keväällä. Työnteon ohella Madonna heilastelee 24-vuotiaan New Yorkissa asuvan taustatanssija Brahim Zaibatin kanssa. Suhde on herättänyt paljon huomiota julkisuudessa ja muiden muassa Zaibatin äiti on kritisoinut Madonnan olevan aivan väärä nainen hänen pojalleen.

Madonnan albumeja on myyty yli 300 miljoonaa maailmanlaajuisesti. Uusin studioalbumi Hard Candy julkaistiin huhtikuussa 2008. Nyt tähti ilmoittaa Facebook-sivustollaan uutta materiaalia olevan luvassa vielä ensi vuoden aikana. Tieto poptähden uudesta materiaalista sai fanien keskuudessa aikaan innostuneen reaktion. Madonnalla on omien sanojensa mukaan haussa hulluimmat, pahimmat ja sairaimmat musiikkimaailman yhteistyökumppanit.

Kyseiset kumppanit takaisivat hänelle aivan uudenlaista materiaalia, jota hän kokee tarvitsevansa. Madonna lähti Hard Candy –levynsä vuoksi Sticky & Sweet Tour -kiertueelle kaksi vuotta sitten. Kiertueellaan Madonna esiintyi ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Helsingin Jätkäsaaren loppuunmyytyä konserttia oli seuraamassa noin 85.000 katsojaa. Madonna lapsineen viihtyi Suomessa useita päiviä.

Uusimmat