Teinisuosikki poseerasi sinkkuna eläimellisessä asussa – katso kuva

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Kerroimme viime viikolla kuinka maailman seuratuimpiin nuoriin julkkispareihin lukeutuneet Vanessa Hudgens ja Zac Efron olivat eronneet. Eron syiksi on julkisuudessa mainittu muiden muassa uravaatimukset ja välimatka. Kolmatta osapuolta katastrofiin ei kuitenkaan liity.

Pariskunnan lähipiiri on myös vahvistanut eron, vaikka moni heistä uskookin tähtiparin palaavan vielä yhteen. Efronin kannattaisi olla kuitenkin nopea, mikäli hän haluaa Vanessan takaisin. Neito nähtiin nimittäin Kaliforniassa varsin eläimellisessä asussa matkalla autoonsa. Lyhyt hame ja tiukat ylipolvensukat paljastivat neitokaisen timmit sääret kuvaajille. Hudgensilla oli myös eräänlainen karhupäähine, joka teki kaunottaresta sangen villin näköisen.

Ikävän erotilanteen on pelätty olevan raskasta Hudgensille, mutta People-lehti kertoo tähden voivan yllättävän hyvin. Tämä nähtiin bailaamassa lauantaina syntymäpäivänsä kunniaksi ystäviensä kanssa Las Vegasissa muiden muassa Pure-yökerhossa. Nuorelta naiselta kysyttiin vointia ja hän ilmoitti olevansa täysin kunnossa. Hän vakuutteli olevansa edelleen myös hyvissä väleissä Efronin kanssa.

– Olemme edelleen ystäviä ja toisaalta ei tämä erotilanne ole lainkaan niin paha, mitä voisi luulla. Tein kovasti töitä vuosi sitten ja minun on hyvä ottaa nyt rennosti. Tämä vuosi on ollut erosta huolimatta hyvä, sillä olen saanut rentoutua ja nauttia elämästä. Vuosi 2011 tulee olemaan todella kiireinen, koska minulla on silloin työn alla kolme elokuvaa. Odotan suurella innolla sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Vanessa Hudgens kertoi People-lehdelle.