Selena Gomez ihastui: ”Jokaisen pojan tulisi näyttää samalta”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Teinitähti Justin Bieber on yhdistetty viimeisten kuukausien aikana moneen nuoreen kaunottareen, kuten vastikään 18 vuotta täyttäneeseen Selena Gomeziin. Nuoret tähdet ovat viihtyneet hyvin yhdessä, mutta vahvistusta nuoren kohuparin suhteelle ei ole kuitenkaan saatu.

Nuori neitokainen on nyt paljastanut faneilleen varsinaisen ihastuksen kohteensa. Gomez kertoo nimittäin Twitter-blogissaan olevansa totaalisen hullaantunut Transformers-elokuvien Shia LaBeoufiin (kuvassa). Kaunottaren mukaan LaBeouf edustaa kaikkea sitä, mitä hän ihailee ihmisessä. Shialla on Gomezin mukaan upea vartalo, mieletön ääni ja komeat kasvot. Myös Shia LaBeoufin tyyli näytellä vetoaa nuoreen laulajaan.

– Shia on täysin oma itsensä. Hän on rento ja itsevarma. Rehellinen ja upea kaikin tavoin. Jokaisen pojan tulisi näyttää aivan samalta kuin hän. Identtinen ulkomuoto täytyy olla, muuten ei kelpaa minulle. Pitää olla paljon itsevarmuutta. En tykkää käydä treffeillä, joten haluan tilanteiden kehittyvän nopeasti. Treffailu jännittää minua, Selena Gomez kertoi Twitter-sivullaan.