Koulussa kerrottiin lapsille että Joulupukkia ei ole olemassa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Denise Richards on tullut aikoinaan tutuksi muiden muassa Bond-tyttönä. Nykyisin Richards tekee omaa It’s Complicated -televisio-ohjelmaansa ja tapailee vapaa-ajallaan Mötley Crüe -yhtyeen basisti Nikki Sixxiä.

Denise Richardsilla on entisen miehensä Charlie Sheenin kanssa kaksi tytärtä. Sam on kuusivuotias ja Lola viisivuotias. Joulu oli lapsille hienoa aikaa, mutta tyttäret eivät usko enää joulupukkiin. Denise Richards joutui nimittäin tilanteeseen, jossa Sam-tytär kysyi häneltä joululahjojen antajan oikeaa henkilöllisyyttä. Joulupukin olemassaolosta oli puhuttu tyttären koulussa. Denise Richards kertoi tilanteesta Access Hollywood –ohjelmassa.

– Sam kysyi minulta, että olenko minä lahjojen antaja vai joulupukki. Tottakai kielsin osallisuuteni, sillä haluaisin lasteni uskovan joulupukkiin. Se on mielestäni jotenkin suloisen hauskaa. Samin koulussa oli kuitenkin puhuttu asiasta, joten sen takia hän ei enää usko pukkiin. Sam on muutenkin Charlien kaltainen. Hän on hiljainen, keskittynyt ja hyvä koulussa. Oikeastaan hän on hyvä kaikessa, mitä tekee.