Jermaine Jackson jäi jumiiin Afrikkaan

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Vuonna 2009 menehtynyt Michael Jackson on jatkuvasti otsikoissa, sillä artistin kuolemaan johtaneita syitä pohditaan tällä hetkellä oikeudessa. Michaelin veli Jermaine Jackson on ollut jo jonkin aikaa Afrikassa, mutta nyt hän haluaisi takaisin kotiin. Valitettavasti häntä ei päästetä.

Jermaine Jackson teki pahan virheen jättäessään maksamatta elatusavun ex-vaimolleen Alejandralle. X17 Online –julkaisu kertoo miehen jääneen nyt jumiin Afrikkaan kyseisen asian vuoksi. Jermaine Jacksonin passi nimittäin vanheni ja se takavarikoitiin. Uusi passi annetaan vain, jos hän maksaa rästissä olevat 91.921 dollaria.

Summa on kertynyt maksamattomista elatusavuista ja Kalifornian laki on tiukka asian suhteen. Jo yli 2.500 dollarin erääntyneet maksut aiheuttavat rikosmerkinnän tietokantaan. Passin vanhentuessa sitä ei saa uusittua maksamatta ensin rästissä olevia elatusmaksuja.

56-vuotias Jermaine LaJaune Jackson tunnetaan yhdysvaltalaisena laulajana ja basistina. Laulajaurallaan hän lauloi dueton muiden muassa Whitney Houstonin kanssa. Mies on toiminut satunnaisesti myös elokuvaohjaajana. Televisiossa hänet nähtiin Iso-Britannian Big Brother –ohjelmassa vuonna 2007. Tällä hetkellä Jackson on mukana erilaisissa orpolapsiin kohdistuvissa hyväntekeväisyysprojekteissa. Esiintymislavalla hänet nähtiin viimeksi lokakuussa 2010 Planet Hollywood- hotellikasinolla. Kyseinen esiintyminen oli osa miehen uusinta kiertuetta 40 Years of Jackson Music. Kiertue oli omistettu Michael Jacksonin muistolle.

Uusimmat