Whitney Portin muodonmuutos ihmetyttää

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Amerikkalainen realitytähti Whitney Port nähtiin aiemmin The Hills -realitysarjassa myös Suomessa. Nykyisin myös The City -realitysarjaa tähdittävä kaunotar on kasvattanut suosiotaan selvästi vuoden 2010 aikana. Nainen herättää televisiorooliensa ohella huomiota myös ulkonäöllään. Tällä kertaa ei tosin välttämättä positiivisessa mielessä.

Whitney Port treenaa säännöllisesti kuntosalilla, ja hänet nähtiin eilen Los Angelesissa salitreenien jälkeen langanlaihana ja meikittömänä. Realitytähti on kerännyt paljon ylistystä faneiltaan juuri terveiden elämäntapojensa vuoksi, mutta nyt monet pelkäävät hänen menneen jo liian pitkälle. Whitney Portin jalat ovat nimittäin tikkulaihat.

Whitney Port on toiminut mallina muotinäytöksissä ja lehtien sivuilla. Hän on poseerannut muiden muassa Teen Vogue -lehdessä, jossa hän myös työskenteli muotitoimittajana. Whitney Port on työskennellyt myös muotimaailmaan keskittyneessä viesintätoimistossa New Yorkissa. Vuonna 2009 hän lanseerasi lisäksi oman vaatemerkkinsä nimeltä Eve & A.