Britney Spearsin housut repesivät

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

2000-luvun popmaailman suurin supertähti Britney Spears valittiin taannoin levymyynnillä ja listasijoituksilla mitattuna vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen suosituimmaksi tähdeksi. Viime vuoden Britney Spears vietti lähinnä kiertueella, mutta on nyt palannut julkaisurintamalle uuden materiaalin merkeissä.

Supertähden paluusingle on nimeltään Hold It Against Me. The Sun -lehti kertoo artistin työstävän kappaleeseen musiikkivideota yhteistyössä X Factor -ohjelman koreografin Brian Friedmanin kanssa. Lehden mukaan video on luultavasti sangen energinen, koska supertähti kuvattiin poistumassa videotreeneistä Hollywoodissa reikäisissä vaatteissa. Lehti julkaisi kuvia, joissa Spearsin vasemmassa housunlahkeessa näkyy ammottava reikä.

Singlekappale ja singlen kansikuva on nyt julkaistu hieman etuajassa, sillä ne molemmat vuotivat julkisuuteen ensimmäisen kerran jo viime viikolla. Uudella singlellään Britney Spears esittää tyylillisesti merkittävästi aikaisempaa tanakampaa dancetuotantoa. Kappaleen tuotannosta ovat vastanneet Max Martin ja Dr. Luke. Sinkku on ensimmäinen lohkaisu uudelta albumilta, joka julkaistaan maaliskuussa.