Näyttelijäkaunotar salasi silmänsä sokeuden läheisiltään

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Huippusuositusta 70’s Show -komediasarjasta suomalaisillekin tunnetuksi tullut Mila Kunis on noussut viimeisen parin vuoden aikana uudelleen viihdemaailman kuumimpien tähtien joukkoon. Parhaillaan hänet nähdään valkokankailla elokuvassa The Black Swan.

Pari viikkoa sitten Mila Kunis paljasti eronneensa poikaystävästään Macaulay Culkinista kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Culkin tuli tutuksi roolistaan elokuvissa Yksin kotona. Mila Kunisin elämään mahtuu valitettavasti kyseisen eron lisäksi myös muita vastoinkäymisiä. Kunis paljasti Cosmopolitan-lehden haastattelussa olleensa vielä kaksi kuukautta sitten puoliksi sokea, sillä hän ei nähnyt mitään toisella silmällä. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt tästä, ja hän pystyi salaamaan ongelmansa kollegoilta.

– Kävin kaksi kuukautta sitten silmäleikkauksessa ja se auttoi. Näen nyt molemmilla silmillä samalla tavalla. Sairastin kroonista iiristulehdusta, ja leikkaus auttoi vaivaan. Sarveiskalvoon tehtiin läppä, jonka avulla uusi linssi saatiin sujautettua kalvon alle. Tällä kertaa tarinalla oli onnellinen loppu, Mila Kunis kertoi Cosmopolitan-lehdelle.

Uusimmat