LOL-teinitähdelle sataa roolitarjouksia

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Teinitähti Miley Cyrus on ollut viime aikoina otsikoissa muiden muassa alastonkuviensa ja vesipiipun polttelun takia. Nuori nainen panostaa kohuista huolimatta tällä hetkellä elokuvauraansa täysillä.

Miley Cyrus työstää parhaillaan uutta So Undercover –elokuvaansa kovalla tahdilla. Nyt hän on saanut valmiiksi myös LOL: Laughing Out Loud –elokuvan. Elokuvassa hänen rinnallaan näyttelevät Demi Moore ja Ashley Greene. The Hollywood Gossip –julkaisu kertoo Miley Cyrusille suorastaan satelee roolitarjouksia. Uusin rooli olisi tarjolla Wake-nimiseen yliluonnolliseen trilleriin. Elokuvan käsikirjoituksen on työstänyt Paranormal 2 ja Disturbia-elokuvat kirjoittanut Christopher B. Landon.

– Tämä elokuva olisi juuri sopiva Mileylle. Hän haluaa rooleja, jotka on tehty aikuisille. Hän ei ole enää lapsi, vaan nuori nainen. Hän haluaa tehdä jotain synkempää ja vakavampaa, ja tämä elokuva on juuri sellainen. Wake on tarina nuoresta naisesta, joka tunkeutuu muiden ihmisten nukkuessa heidän unelmiinsa ja unimaailmaansa. Se perustuu Lisa McMannin kirjoittamaan kirjasarjaan, Christopher B. Landon kertoi Hollywood Gossip –julkaisulle.