Reese Witherspoon rakastui kuvauksissa: ”Itkin sen päivän”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Oscar-palkittu Hollywood-tähti Reese Witherspoon kihlautui taannoin Hollywood-agentti Jim Tothin kanssa. Ennen Tothia Witherspoon tapaili hetken aikaa myös Jake Gyllenhaalia. Kaunotar nähdään seuraavaksi Water for Elephants –elokuvassa Robert Pattinsonin rinnalla. Witherspoon rakastui kyseisessä elokuvassa yhteen pääroolien esittäjistä.

Popsugar-julkaisun mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan ihmishahmo. Rakkauden kohde oli Tai-niminen elefantti. Reese Witherspoon kertoo Popsugar-julkaisulle itkeneensä kuvauksien päättymisen jälkeen, mikä oli aivan uutta hänelle. Kiintyminen isoon elefanttiin ei ole Reesen mielestä aivan tavallista, sillä yleensä näyttelijät kiintyvät toisiinsa. Witherspoonin mukaan Tai oli kuitenkin yksi näyttelijöistä, eikä hän olisi halunnut erota siitä.

– Itkin sen päivän, jolloin jätin hyvästit Taille. Kyseisen elokuvan tekeminen oli upeaa, sillä se oli niin poikkeuksellinen aikaisempiin elokuviin verrattuna. Kuvauksissa ihmiset kiintyvät toisiinsa, ja tämän vuoksi ystävyyssuhteiden syntyminen on normaalia. Minä kiinnyin ja rakastuin elefanttiin, koska meidän suhteemme tuntui lähes taikuudelta. Meillä oli yhteys, mikä tuntui upealta, Reese Witherspoon kertoi Popsugar-julkaisulle.