Anne Hathaway vaati itselleen lesboroolin

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Elokuvatähti Anne Hathaway on tullut tunnetuksi muiden muassa roolistaan Brokeback Mountain -elokuvassa Jake Gyllenhaalin ja edesmenneen Heath Ledgerin kanssa. Naisen uusin elokuva Love and Other Drugs oli äskettäin ensi-illassa maailmalla.

Suosittu Glee-televisiosarja on Anne Hathawayn mielestä yksi hienoimmista sarjoista televisiossa. Tähti päätti mennä mukaan sarjaan, eikä idea kuulostanut lainkaan pahalta Glee-sarjan luojan Ryan Murphyn korvissa. Murphy kertoi Golden Globe -gaalan lehdistötilaisuudessa Hathawayn olevan nyt yksi sarjassa vierailevista tähdistä. Helpoksi yhteistyön tekee se, että Anne itse keksi rooliinsa, ja esitteli sen Murphylle. Hathaway haluaa olla roolihahmo Chris Colferin lesbo täti.

Hathawayn rakkauselämää ei ole enää nykyään juurikaan päästy ruotimaan julkisuudessa, sillä parisuhde näyttelijä Adam Shuldmanin kanssa on sujunut ongelmitta. Kyseistä suhdetta on kestänyt jo kaksi vuotta, ja onnelle ei ole näkyvissä loppua. Nyt pariskunta on ottanut uuden askeleen suhteessaan, sillä he ovat lähteen mukaan muuttaneet avoliittoon. Lähde kertoi Life & Style -lehdelle Hathawayn asuvan nyt Brooklynissa yhdessä Adamin kanssa ja syy tähän oli hyvinkin yksinkertainen. He eivät jaksaneet asua enää erillään toisistaan.