Katy Perry haukkui Madonnan pystyyn: ”Halveksuttavaa!”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Poppari Katy Perry avioitui viime lokakuussa brittiläisen koomikko-näyttelijä Russell Brandin kanssa. Perry nähdään pian monien muiden supertähtien tavoin näyttelijänä suositussa komediasarjassa How I Met Your Mother. Nyt Katy Perry haukkuu Madonnaa.

Syy haukkuihin on The Sun -lehden saamien tietojen mukaan Madonnan esiintymistyyli. Katy Perry sanoi lehdelle Madonnan pilkkaavan ja rienaavan uskovaisia monin eri tavoin. Laulajan mielestä tästä on hyvänä esimerkkinä Madonnan kiertue vuodelta 2006. Popkuningatar nähtiin tuolloin esiintymislavalla suureen ristiin ripustettuna, mikä suututti uskovaiset. Perry ei ymmärrä sitä, miksi monet artistit haluavat liittää esityksiinsä dramaattisia piirteitä. Se ei Perryn mukaan ole asiallista käytöstä.

– Kristinusko on osa minua. Monille ihmisille se on kevyt asia, eivätkä he osaa kunnioittaa minun kaltaisiani. Madonna ripusti itsensä ristiin ollessaan kiertueella vuonna 2006. Se oli dramaattista, mutta samalla halveksuttavaa. Tuollaisilla asioilla pelleily ei ole mikään valttikortti maailmassa. Aviomieheni on myös pilkannut uskoa monissa vitseissään lavalla, mutta enää hän ei sitä tee. Hän tietää minun olevan herkkänahkainen uskoni vuoksi, Katy Perry kertoi The Sun -lehdelle.

Katy Perryn tuore avioliitto on parhaillaan kenties koetuksella, sillä Perryn aviomies Russell Brand julkaisi taannoin poppari-vaimostaan hieman vähemmän imartelevan kuvan netissä. Brand julkaisi Twitter-sivustolla kuvan vastaheränneestä ja meikittömästä vaimostaan. Julkisuudessa yleensä vahvassa meikissä esiintyvä laulaja ei tainnut olla kuvan julkaisusta mielissään, sillä kuva poistettiin Twitter-sivulta pian sen julkaisun jälkeen. Otos oli kuitenkin ehtinyt päätyä sitä ennen verkon syövereihin.