”Vieras nainen makasi sängyssäni minun alushousut jalassaan!”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-tähti Jason Priestley muistetaan vuosien takaisesta Brandon Walshin roolistaan Beverly Hills 90210 -televisiosarjassa. Sarjan päätyttyä Priestley eli hetken hiljaiseloa, mutta muutama vuosi sitten hän palasi ruutuun muiden muassa My Name Is Earl -sarjan avulla.

Kuluneina vuosina Jason Priestley on tehnyt paluuta takaisin televisioon lukuisten eri sarjojen kautta. Vuonna 2009 Priestley oli mukana The Day of the Triffids -elokuvassa. Paluu valkokankaalle sai kuitenkin aikaan myös sen, että Priestleyn fanit innostuivat hänestä uudelleen. Yksi faneista meni nyt niin pitkälle, että hän murtautui tähden kotiin. Fani löydettiin Priestleyn sängystä yllään Priestleyn alushousut. Aces Showbiz -julkaisun saamien tietojen mukaan Priestley oli järkyttynyt tilanteesta.

– Lähdin aamulla töihin normaalisti, mutta iltapäivällä poliisit soittivat minulle. He kertoivat, että joku on murtautunut talooni. Murtautuja oli nainen, joka fanitti minua suuresti. Hän oli maannut sängyssäni Calvin Klein -alushousuissani. Menin kotiin ja hän oli yhä siellä poliisien kanssa. Poliisit veivät hänet mukanaan, joten kaikki päättyi onnellisesti, Jason Priestley kertoi Aces Showbiz -julkaisulle.