Justin Bieber ihastuttaa uudessa leffajulisteessa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Maailman tämän hetken suosituin teinitähti Justin Bieber on miljoonien pikkutyttöjen idoli ja päiväunien kohde. Tuoreimmissa kuvissa Bieber istuu kuitenkin romanttisesti Selena Gomezin sylissä. Poika on ollut jo useamman kerran läheisissä tunnelmissa Gomezin kanssa, joten kuvien perusteella epäilyt mahdollisesta sinkkuudesta voidaan toistaiseksi kuopata.

Lievitystä haaveunien särkymisen aiheuttamaan tuskaan voi saada Justin Bieberin uusimmasta mainosjulisteesta. Never Say Never -elokuva on Yhdysvaltain elokuvateattereissa ensi-illassa 11. helmikuuta. Elokuvasta on jo julkaistu myös traileri, jossa selviää mielenkiintoisia yksityiskohtia Bieberin elämästä. Kovin moni ei ole esimerkiksi tiennyt sitä, että teinitähti on oppinut laulamaan ilman laulutunteja.

Justin Bieber panostaa uransa lisäksi ulkonäköönsä. Äskettäin nimittäin selvisi, että Justin Bieber maksaa parturikäynnistään peräti 750 dollaria kerralta. Hänen hiusstylistinsä on Vanessa Price, joka kehitti tyylin vuonna 2009. Price hoitaa edelleen laulajan hiukset kaksi kertaa kuussa, ja tämän lisäksi hän tekee myös kotikäynnin aina kun se on taustavoimien mukaan tarpeen. Tämä tekee parturilaskuksi 1.500 dollaria kuukaudessa ja 18.000 dollaria vuodessa.

Justin Bieber