Tältä näyttää Anna Abreun uusi musiikkivideo – katso

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Kotimainen poptähti Anna Abreu tullaan näkemään vieraana uudessa Idols-kaudessa. Tähti julkaisee maaliskuussa uuden albuminsa, jonka ensimmäiseksi singlelohkaisuksi valittiin Hysteria. Kyseessä on nopeatempoinen tanssiraita, jonka soundipuoli noudattelee pitkälle 80-luvun puolivälin tuotantoja. Nyt kappaleella on oma musiikkivideonsa.

Anna Abreun kotisivuilla on nähtävissä Hysteria-kappaleen tuore musiikkivideo. Videolla Abreu nähdään goottityylisessä meikissä ja vaatteissa, mikä on yllättänyt videon katselijat. Pätkässä on mukana myös Dance-ohjelmasta tuttu Ima Iduozee. Videon on ohjannut Mikko Harma, joka on työstänyt aikaisemmin Antti Tuiskun ja Jenni Vartiaisen videoita. Abreun musiikkivideo on kuvattu Imatralla Ovakon tehtaalla.

Popgram.fi kertoo kyseisen Hysteria-kappaleen olleen varsinainen menestys ilmestyessään Itunesiin. Se nousi hetkessä ladatuimmaksi biisiksi. Fanit odottavatkin innolla maaliskuun lopulla ilmestyvää levyä, jonka Abreu on tehnyt yhteistyössä tuottaja Jukka Immosen kanssa. Abreu tekee vielä huhtikuussa noin viikon mittaisen konserttisalikiertueen.

Uusimmat