Tässä on Martina Aitolehden sinkun seksikäs kansikuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Salarakas Martina Aitolehti on ollut tällä viikolla runsaasti otsikoissa monistakin syistä. Hänen avioeronsa julkistettiin äskettäin, ja nyt asiasta syntynyt kohu on valjastettu sekä Martinan musiikkiuran että pariskunnan uuden realityohjelman markkinointiin.

Martina soolouran ensimmäinen single 9 Digits julkaistaan 28. tammikuuta, ja kokonainen albumi päätyy kauppoihin myöhemmin. Levy-yhtiö tiedotti aiemmin, että tekijätiimiin kuuluu myös kotimainen hittinikkari Jaakko ”JS16” Salovaara. Eilen hän kertoi Ilta-Sanomille, että ainoastaan hänen yksi kappaleensa on päätynyt monen mutkan kautta ja sattumalta Martinan levylle.

Nyt kohujulkkiksen soolouran ensimmäisen singlen kansikuva on julkaistu. Aiemmin Martina on levyttänyt yhdessä toisen salarakkaan, Marika Fingerroosin, kanssa Salarakkaat-nimellä. Mitään uutta musiikkiura ei siis Martinalle ole.

Martina Aitolehti 9 Digits