Seksikäs Scarlett Johansson viettelevissä mainoskuvissa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Näyttelijäpariskunta Scarlett Johansson ja Ryan Reynolds erosivat taannoin ulkoisesti varsin sopuisissa merkeissä. Eron jälkeen Johansson on nähty toinen toistaan upeammissa kuvissa. Johansson kiinnitettiin äskettäin shampanjamerkki Moet & Chandonin mainoskasvoksi. Nyt tähti nähdään jälleen todella viettelevän näköisenä kameran edessä.

Kyseessä on Mango-vaatemerkin kevätkampanja. Tämä ei ole Johanssonille ensimmäinen kerta kyseisen vaatemerkin leivissä, mutta se ei haittaa tähteä. Johansson keimailee Mario Sorrentin ottamissa kuvissa muiden muassa tiukassa mekossa ja aurinkolaseissa. Kaunottaren tyyli vaihtelee kuvissa viettelijän ja rennon kesälookin välillä. Kuvaussessio toteutettiin Barcelonassa, El Prat de Llobregat –talossa.

Scarlett Johanssonin ja Ryan Reynoldsin taannoisen eroilmoituksen jälkeen selvisi, että eroon liittyi myös Sandra Bullock. Kolmiodraamasta vedettiin julkisuudessa johtopäätös, että Bullock ja Reynolds olivat yhdessä jo Ryanin avioliiton aikana. Uusi pari vietti muiden muassa joulun yhdessä Sandran perheen parissa ja uudenvuoden kahdestaan romanttisella illallisella. Reynolds ja Bullock näyttelevät rinnakkain elokuvassa The Proposal, ja rakkauden uskotaan alkaneen jo kuvauksista.

Uusimmat