Räppäri osti pojalleen Maybach-ökyauton 16-vuotislahjaksi

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hiphop-tähti Sean Combs, eli Puff Daddy, P. Diddy ja Diddy, lukeutuu maailman menestyneimpiin artisteihin. Artisti oli vastikään otsikoissa, kun eräs nainen syyttää häntä muiden muassa vuoden 2001 terrori-iskuista. Nyt räppäri on otsikoissa auto-ostoksen vuoksi.

P. Diddy osti nimittäin pojalleen Justinille lahjaksi todellisen ökyauton. Maybach-merkkisen auton hinta oli noin 397.000 dollaria. Kysessä oli syntymäpäivälahja ja palkinto Justinin hienosta käytöksestä. Artisti uskoo poikansa ymmärtävän auton arvon viemällä sillä esimerkiksi tyttöjä treffeille. The Sun –lehden saamien tietojen mukaan P. Diddyllä on kuusi lasta, mutta Justin on ollut ongelmallisin näistä lapsista. Justin täytti nyt 16 vuotta, mikä on Yhdysvalloissa ajokortin ajamisen ikäraja.

– Justin on muuttunut kauhukakarasta upeaksi teinipojaksi. Hän on koulussa mallioppilas, jonka meriitteihin kuuluu kunniallinen käytös auktoriteettejä kohtaan. Justin oli aikaisemmin aivan jotain päinvastaista, joten sen vuoksi halusin palkita hänet tällä autolla. Kyseessä on keräilyauto, ja uskon hänen osaavan antaa arvoa sille. Hän saa viedä sillä tyttöjä ensitreffeille, P. Diddy kertoi The Sun –lehdelle.

Sean ”P. Diddy” John Combs on 41-vuotias artisti, levytuottaja, muotisuunnittelija ja näyttelijä. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti noin 10 miljoonaa albumia. Uusin studioalbumi Last Train to Paris julkaistiin joulukuussa 2010. P. Diddy nähtiin konsertoimassa Suomessa vuonna 2007 Helsingin Hartwall-areenalla yhdessä Snoop Doggin kanssa. Viime kesänä Combs nähtiin elokuvassa Get Him to the Greek.