Kovan onnen näyttelijä sai yllättäen pääroolin jättileffassa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-tähti Henry Cavill oli vuonna 2005 ehdolla James Bondin rooliin, mutta Daniel Craig vei hänen paikkansa. Tämä ei kuitenkaan masentanut tuolloin nousussa ollutta uutta tähteä, sillä hän on tehtaillut kuluneiden vuosien aikana monia suosittuja leffoja.

Henry Cavill on nähty pääosassa muiden muassa Tähtisumua-elokuvassa. Nyt hän on otsikoissa seuraavan roolinsa vuoksi. Yahoo! News  -julkaisu kertoi eilen Henry Cavillin tulleen valituksi Teräsmies-elokuvan sankarirooliin. Teräsmiehen rooliin oli monia halukkaita, mutta Warner Bros. -tuotantoyhtiölle valinta oli silti helppo.

Elokuvan ohjaa Zack Snyder, jonka aikaisempia ohjauksia ovat muiden muassa Kuolleiden aamunkoitto, 300 ja Watchmen. Superman: Man of Steel halutaan saada ensi-iltaan joulukuussa 2012.

Henry William Dalgliesh Cavill on 27-vuotias brittiläinen näyttelijä. Mies tunnetaan tällä hetkellä parhaiten Tudors-televisiosarjasta. Ensimmäisen suuren elokuvaroolinsa hän teki vuonna 2002 uudelleen kuvatussa Monte Criston kreivi –elokuvassa. Tämän jälkeen olivat vuorossa elokuvat I Capture the Castle, Red Riding Hood, Tristan & Isolde, Town Creek ja Whatever Works. Tudors-televisiosarjan kuvaukset lopetettiin viime vuonna.