Miley Cyrusin paita paljasti tatuoinnin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on nostattanut kulmakarvoja urallaan jo lukuisia kertoja, kun hänen esiintymisensä ja esiintymisasunsa ovat olleet monien mielestä aivan liian seksikkäitä teini-ikäiselle tähdelle ja miljoonien nuorten roolimallille.

18-vuotias Miley Cyrus on viime aikoina kertonut julkisesti haluavansa päästä irti teinitähden pehmeästä imagosta, ja sen eteen hän onkin tehnyt kovasti työtä. Nyt hän on paparazzikuvien perusteella ottanut oikeaan kylkeensä uuden jättimäisen tatuoinnin. Se huomattiin, kun Miley ikuistettiin paljastavassa t-paidassa. Vielä ei ole täyttä varmuutta onko tatuointi pysyvä vai ainoastaan tilapäinen.

Teinipoppari aiheutti kohua jo 15-vuotiaana julkaistuaan itse seksikkäitä kuvia itsestään ja poseeraamalla yläosattomissa Vanity Fair -lehden kuvissa. Cyrus joutui myöhemmin pyytämään kuvia julkisesti anteeksi. Pari viikkoa sitten Miley nimettiin jo toistamiseen maailman huonoimmaksi roolimalliksi. Äänestyksen järjesti AOL-yhtiö Yhdysvalloissa. Cyrus sai 99.000 annetusta äänestä peräti 58 prosenttia, joten voitto oli selkeä.