Sofia Vergara kuvattiin meikittömänä

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kolumbialaissyntyinen malli-näyttelijä Sofia Vergara on tähdittänyt lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja. Viime aikoina Sofia on menestynyt malliuran lisäksi upeasti myös televisiossa ja saanut samalla jalansijaa viihdelehdissä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Baywatch-sarjassa jo 90-luvulla vilahtanut muodokas kaunotar sijoittui äskettäin kolmanneksi AskMen-julkaisun maailman halutuimpien naisten listalla. Yleensä Sofia nähdään julkisuudessa vain laittautuneena, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Nyt hänet on nimittäin kuvattu meikittömänä, jolloin häntä oli tuskin tunnistaa.

38-vuotias kolumbialaissyntyinen Sofia Vergara tunnetaan myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kilpailijana. Hänet on nähty yli kymmenessä elokuvassa ja televisiosarjassa sekä Broadwayn teatterilavalla. Sofia löydettiin malliuralle uimarannalta ja 17-vuotiaana hän teki ensimmäisen televisiomainoksensa Pepsille. 20-vuotiaana esikoisensa synnyttänyt Sofia Vergara tähdittää Täydelliset naiset -sarjan kolumbialaisesta versiosta. Hänen televisiosarjansa Modern Family voitti taannoin Emmy-palkinnon. Ennen voittoa Sofia lupasi juosta alastomana pitkin Hollywoodin Sunset Boulevardia mikäli sarja voittaisi palkinnon.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.