David Arquetten raju lapsuus: ”Olutta 4-vuotiaana ja huumeita 8-vuotiaana”

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Näyttelijäpariskunta David Arquette ja Courteney Cox erosivat viime syksynä. Scream-elokuvista tunnettu Arquette otti eron niin raskaasti, että ratkesi ryyppäämään. Mies päätyi lopulta vieroitushoitoon, jossa hän sai apua alkoholiongelmaansa sekä eron aiheuttamaan hermoromahdukseen.

Nyt Arquette on paljastanut suhteensa alkoholiin alkaneen jo näyttelijän ollessa lapsi. Mies kertoi amerikkalaisessa Oprah-keskusteluohjelmassa juoneensa ensimmäisen oluensa jo neljävuotiaana.

– Olin kaiketi neljävuotias. Olin kellarissamme isäni kanssa ja siellä oli olutta. Minä vain nappasin pullon ja join sen. Muistan sen. Se on yksi varhaisimmista muistoistani, Arquette kertoi Oprah-keskusteluohjelmassa.

Näyttelijä paljasti samalla aloittaneensa kunnon viinanjuonnin 12-vuotiaana sekä varastaneensa isältään marijuanaa ollessaan vasta 8-vuotias.

David Arquette avioitui Frendit-tähti Courteney Coxin kanssa vuonna 1999. Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi. Parin avioliitto oli pitkään vaikeuksissa, mutta Arquetten uskottomuus koitui lopulta liiton tuhoksi. Mies petti Coxia mallitarjoilija Jasmine Waltzin kanssa. Arquette julkaisi jopa Twitter-blogissaan kuvan hänestä ja Waltzista. Kuvatekstissä luki ”Hyviä aikoja”.