Hymy: Johanna Tukiaisen häät päättyivät Arton kyyneliin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa ei ole vuosikausiin nähty häitä, jotka ovat saaneet yhtä paljon palstatilaa kuin Johanna Tukiaisen ja Arton Länsmanin eiliset vihkiäiset Saariselällä. Moni epäili parin pääsevän edes alttarille saakka yhdessä, mutta nyt he ovat naimisissa.

Muutamat viihdelehdet ovat raportoineet häiden sujumisesta hetki hetkeltä, ja tänään on saatu tietoja myös loppuillan tapahtumista. Esimerkiksi Hymy-lehti kertoo bileiden päättyneen ainakin Arton osalta varsin onnettomasti. Lehden mukaan tuore aviomies nähtiin nimittäin aamuyön tunteina paikallisen anniskeluravintolan edustalla makaamassa maassa ja itkemässä.

MTV3 puolestaan raportoi Länsmanin suuttuneen illan tiimellyksessä tuoreelle vaimolleen ja hänen kanssaan tanssineelle miehelle. Seiska-lehti kertoi jo aiemmin kuinka Johanna Tukiainen jätti itkuiset hyvästit entisille miehilleen. Julkkistähti kertoi erään entisistä miehistään olevan hänen elämänsä rakkaus.