Eilisten eduskuntavaalien tulosten ruotiminen on parhaillaan täydessä käynnissä niin verkossa, televisiossa kuin radiossakin. Vaalien tuloksia esitellään samalla myös Yleisradion tekstitelevisiossa. Tarkkasilmäisimmät ovat kuitenkin huomanneet erään hämmentävän yksityiskohdan.
Uuden eduskunnan Kristillisdemokraattien läpi menneitä kansanedustajia esitellään äänimäärineen nimittäin tekstitelevision sivulla 666. Lukua 666 pidetään yleisesti niin sanottuna pedon lukuna, mikä edustaa siis kaikkea muuta kuin kyseinen puolue. Pedon luku mainitaan Raamatun Ilmestyskirjassa. Luvuksi mainitaan 666, ja enkeli varoittaa kostosta kaikille, jotka kantavat tätä pedon merkin lukua käsissään tai päässään. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.