Vuonna 2009 sai ensi-iltansa raju toimintatrilleri Taken, jonka pääosassa nähtiin Liam Neeson. Hän esitti isää ja entistä CIA-agenttia, jonka tytär kidnapataan Pariisissa. Isä lähtee veriselle ristiretkelle tyttärensä pelastamiseksi Jason Bourne -hengessä, mutta raaemmin.
Elokuva oli hitti, sillä se tuotti 25 miljoonan dollarin budjetilla peräti 225 miljoonaa dollaria.
Hittielokuvalle on jo pidempään toivottu jatkoa, ja nyt jatko-osa on viimein vahvistunut. Ensimmäisen leffan ohjasi Pierre Morel ja nyt Taken 2 -elokuvan ohjaajaksi on Variety-lehden mukaan kiinnitetty Olivier Megaton. Jatko-osan tarinasta ei ole vielä annettu tarkempia tietoja, mutta se tulee ennakkotietojen mukaan sijoittumaan edeltäjänsä tavoin Eurooppaan.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.