Kat Denningsin muodot pysäyttävät kenet tahansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-kaunotar Kat Dennings tähdittää parhaillaan valkokankailla elokuvaa Thor. Tumma kaunotar on ollut varsin kauan pois julkisuuden valokeilasta, sillä hän on ollut erittäin tarkka yksityisyydestään.

Thor-elokuvan myötä Katin on ollut pakko astella julkisuudessa enemmän kuin hän olisi ehkä halunnut. Neitokainen on kuitenkin osannut ottaa yleisönsä, sillä esimerkiksi Thor-elokuvansa ensi-iltajuhlissa Dennings nähtiin valkoisessa cocktail-mekossa, jonka antava etumus pysäytti kenet tahansa.

24-vuotias Kat Dennings on tähdittänyt muiden muassa elokuvia Hamekyttä ja Thor. Lisäksi hänet on nähty televisiosarjoissa Sinkkuelämää, CSI ja CSI New York. Yksityisyydestään nainen on avautunut vain sen verran, että on kertonut hänellä olevan poikaystävä, mutta tämän henkilöllisyys on salattu. Dennings on myös kertonut kaksi vuotta sitten olevansa täysin raitis, sillä hän ei polta eikä juo. Vuonna 2010 Katin alastonkuvia vuoti yllättäen julkisuuteen.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat