Hilary Duff hankki silikonirinnat? Muodot paisuneet oudosti

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Lapsitähtenä julkisuuteen aikoinaan noussut Hilary Duff muistetaan Lizzie MzGuire -televisiosarjastaan. Sittemmin Duff laajensi uraansa näyttelemisestä ja laulamisesta myös kirjallisuuden pariin, sillä hän teki sopimuksen kirjasarjan kirjoittamisesta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Viime syksynä Duff julkaisi ensimmäisen nuorille aikuisille suunnatun romaaninsa Elixir, joka on julkaistu jo ympäri maailmaa. Tuoreimpien kuvien perusteella Hilaryn muodot ovat kasvaneet huomattavan paljon yhdessä hujauksessa. Moinen muodonmuutos voisi viitata esimerkiksi silikonirintoihin.

23-vuotias Hilary Duff avioitui viime kesänä NHL-jääkiekkoilija Mike Comrien kanssa. Sitä ennen hän sai nimettömäänsä miljoonan dollarin arvoisen kihlasormuksen. Avioliittoon pari vihittiin viime kesänä Santa Barbarassa. Duff on paljastanut pitävänsä avioliittonsa mielenkiintoisena muun muassa lähettämällä seksikuvia miehelleen. Tähti kuitenkin vaatii miestään pitämään kuvat visusti vain itsellään.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.