Tämä Mertarannan selostama Kekkosen ilmaveivi oli liikaa Yleisradiolle – sensuroitiin

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen jääkiekon MM-joukkueen kosteasta mestaruusjuhlinnasta on noussut yllättävän suuri kohu, jonka pääosissa ovat olleet lentokentällä kompuroinut Pasi Nurminen ja kansanjuhlassa katoamistempun tehnyt Timo Jutila.

Nurmisen kaatuminen nimettiin nopeasti Granlundin huikean maalin mukaan ”Nurmisen ilmaveiviksi”, ja samalla arkistoista kaivettiin vuodelta 1980 peräisin oleva vastaava video, jossa presidentti Urho Kekkonen kaatuu samaan tapaan lentokoneen portaissa. Nurmisen kaatumiseen yhdistettiin pian Antero Mertarannan selostus, joten oli vain ajan kysymys että Kekkosen video saa saman käsittelyn.

Kekkosen 31 vuotta vanha kaatuminen on nyt aiheuttanut kohun Yleisradiossa, jossa Kekkosen ilmaveiviä sensuroitiin Pressiklubi-ohjelmassa ajankohtaisohjelmien päällikkö Jyrki Richtin päätöksellä. Helsingin Sanomien mukaan ohjelman isäntä Ruben Stiller suivaantui ohjelmansa sensuurista ja totesi Kekkosslovakian olevan yhä voimissaan. Richt perusteli sensuuria videon ensimmäisen esityskerran saamalla runsaalla negatiivisella palautteella.