Tutkimus: Kolmannes opiskelijatytöistä harkinnut seksin myymistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Saksan Berliinissä prostituutio on laillista, ja tuoreen tutkimuksen mukaan peräti kolmannes yliopistossa opiskelevista tytöistä on jossain vaiheessa vakavasti harkinnut prostituoidun uraa elantonsa ansaitsemiseksi ja opintojensa rahoittamiseksi.

Tutkimuksen suorittaneen Berlin Studies Centren mukaan neljä prosenttia kyselyyn vastanneista 3.200 opiskelijasta oli jo ehtinyt myydä seksipalveluja. Pariisilaisista opiskelijatytöistä seksin myymistä on harkinnut 29,2 prosenttia ja kieviläisistä opiskelijatytöistä 18,5 prosenttia oli harkinnut seksin myymistä, The Straits Times uutisoi.

Tutkimus tehtiin, koska opiskelijatyttöjen harjoittamasta prostituutiosta on saatu runsaasti ilmoituksia, mutta aiemmin sen yhteyttä opiskeluun ei ole selvitetty. Tutkimuksessa selvisi, että merkittävin motiivi seksin myymiseen liittyy talouteen. Seksipalveluissa rahaa saa ansaittua nopeammin kuin muilla töillä. Seuraavaksi viranomaiset ryhtyvät pohtimaan miten opiskeluja voisi helpottaa ilman että opiskelijoiden tarvitsisi turvautua seksin myymiseen.