BB-Inkan irstaat pornokuvat leviävät verkossa – masturboi livechatissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen seuraavaan Big Brother -kauteen on vielä aikaa, mutta aikaisemmat BB-tähdet ovat edelleen tiuhaan kohuotsikoissa. Viime vuonna realityohjelmasta tutuksi tullut vantaalainen Inka Tuominen on viime aikoina roikkunut julkisuudessa lähinnä rohkeiden alastonkuvien ja pornovideon merkeissä.

Tänään verkossa on levinnyt erittäin härskejä kuvakaappauksia tapauksesta, jossa Inka Tuominen nähdään muiden muassa masturboimassa internetin livechatissä. Kuvat ovat kuitenkin niin rohkeita, että toimitus teki päätöksen olla linkittämättä niihin. Vain pari kuukautta sitten Inka Tuominen nähtiin samankaltaisissa irstaissa pornokuvissa, joita julkaistiin useissa internetin kuvapalveluissa. Myös hänen pornovideoitaan on levitetty verkossa.

21-vuotias vantaalainen on poseerannut bikineissä myös useissa lehdissä ja esimerkiksi Hymytyttö-kilpailussa. Lisäksi hän on kisannut Huippumalli haussa -realityohjelmassa ja Suomen seksikkäin tavis -kisassa. Inka on siis hakeutunut aktiivisesti julkisuuteen ja julkisuuden henkilöiden seuraan. Nykyisin hänet tunnetaankin lähinnä BB-Inkana. Aika näyttää kuinka pitkään neitokaisen 15-minuuttinen julkisuudessa jatkuu.