Opettaja harrasti teinioppilaan kanssa seksiä luokkaretkellä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina erityisesti Britanniassa ja Yhdysvalloissa on paljastunut lukuisia opettajien seksisuhteet nuoriin oppilaisiinsa. Tuorein tapaus kuohuttaa parhaillaan Yhdysvalloissa, jossa opettaja harrasti seksiä oppilaansa kanssa luokkaretkellä.

Texasissa julki tulleessa tapahtumassa 39-vuotiasta naisopettajaa syytetään seksistä 18-vuotiaan oppilaansa kanssa. Hän on jo neljäs oppilaan kanssa harrastetusta seksistä pidätetty opettaja muutaman viikon aikana. Seksisuhteen väitetään tapahtuneen luokan reissulla, joka suuntautui tulevaisuuden johtajien tapahtumaan Fort Worthiin.

Siellä opettaja oli ensin nauttinut alkoholia yhdessä kuuden oppilaan kanssa ja päätynyt viimein sänkyyn yhden nuoren miehen hotellihuoneessa. Toimintansa perusteella nuoressa miehessä voi hyvinkin olla ainesta johtajaksi ainakin viime aikojen kohu-uutisiin verrattuna. Opettaja etsintäkuulutettiin viime viikolla ja hän ilmoittautui poliisille maanantaina.