Happoradio kännikeikastaan: ”Tuli pieni nesteytysvirhe”

StaraTV Viihde Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu suomalainen Happoradio-yhtye täytti maaliskuussa kymmenen vuotta. Pitkän ja monipuolisen uran varrelle on mahtunut monenlaisia hyviä keikkakokemuksia, mutta toki myös hieman nolompia sattumuksia.

Staran Chaos Tube -tiimi tapasi Happoradion Radio Aallon järjestämässä konserttitapahtumassa. Samalla bändi kertasi uransa nolointa hetkeä, jonka jälkimainingit lyövät edelleen Vaasan alueella.

– Vaasan Hullu Pullo. Siellä tuli pieni nesteytysvirhe, eli me oltiin liian humalassa keikalla. Se oli vuonna 2003 tai 2004, eli ihan uran alkupuolelta. Silloin pääsi tämmöinen pieni jaloviina-lipsahdus käymään, Happoradio paljasti Chaos Tube -haastattelussa.

– Sen jälkeen meitä ei olekaan pyydetty Vaasaan keikalle kertaakaan kahdeksaan vuoteen. Mä toivoisin, että he jonain päivänä antaisivat meille anteeksi ja ottaisivat meidät uudestaan keikalle. Opimme, että ei koko orkesteri saa olla niin pierussa, että homma ei pysy läjässä.

Yhtye julkaisee ensi syksynä uuden kokoelmalevyn, jossa kuullaan vanhojen tuttujen hittien lisäksi myös uutta materiaalia. Myös vanhat kappaleet saavat uuden kuosin, kun yhtye halusi päivittää niitä.

Uusimmat