Potter-Emma paljasti kuinka ohjattua elämä on ollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harry Potter -elokuvien naispääosaa puolet elämästään esittänyt näyttelijä Emma Watson nähdään parhaillaan viimeisiä kertoja Potter-elokuvien ensi-illoissa. Viimeinen elokuva päätyi nimittäin tällä viikolla valkokankaille.

21-vuotias leffakaunotar on nyt ruotinut julkisesti sitä että on viettänyt yli puolet elämästään saman roolihahmon näyttelijänä. Pottereiden loputtua supertähden elämään on siten tulossa merkittävä muutos. Samalla hän joutuu myös itsenäistymään.

– En ole ollut vallassa yhtään sekuntia. Minulle on koko ajan kerrottu koska minun pitää herätä, koska voin syödä ja koska ehdin mennä vessaan. Olen viettänyt enemmän elämästäni toisena hahmona kuin omana itsenäni. Minulla on aina ollut vahva näkemys siitä kuka olen, mutta en ole koskaan ehtinyt miettiä sitä loppuun, Emma Watson vuodatti.

Emma Watson kertoi viime viikolla kokevansa usein epämiellyttäviä kohtaamisia lasten kanssa, sillä nämä nimittäin pelkäävät usein Watsonia hänen roolihahmonsa takia.

– Pikkulapset ovat joskus peloissaan nähdessään minut, koska he luulevat minun tekevän taikoja ja että minulla on yliluonnollisia kykyjä myös tosielämässä. Joskus he todella uskovat siihen, että minä olen todellakin Hermione. Minusta se on hauskaa, ja sanonkin heille usein, että en minä tekisi juuri heille mitään pahaa, Emma Watson kertoi Larry King Special -ohjelmassa.

Uusimmat