Emma Watson vahvisti huhut lehdistötilaisuudessa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Emma Watsonia ei nähdä enää Tylypahkassa, mutta Brownin yliopistossa kyllä. Vain pari kuukautta sitten Emma lopetti opiskelut samaisessa opinahjossa ja ilmoitti keskittyvänsä jatkossa työntekoon. Nyt näyttelijäkaunotar on kuitenkin yllättäen pyörtänyt puheensa.

21-vuotias Emma kertoi nimittäin uusimman Harry Potter-elokuvansa lehdistötilaisuudessa palaavansa takaisin Brownin yliopistoon. Hän kertoi opiskelevansa Oxfordin yliopistossa Englannissa vuoden, jonka jälkeen hän palaa Brownin yliopistoon jatkamaan opintojaan. Paluusta huhuttiin viime viikolla amerikkalaismedioissa, mutta nyt supertähti itsekin on vahvistanut paluunsa Yhdysvaltoihin.

Elokuvissa tunnollista Hermione-noitaa näyttelevä Emma kertoi jakavansa myös samoja ominaisuuksia tosielämässä roolihahmonsa kanssa.

– Luen ajatuksiani samalla tavalla kuin Hermione. Olen aina muutaman askeleen edellä ajatuksissani. Watson kertoo Next Movie -sivustolla.

Watson myöntää myös olevansa hieman feministi. Hänen mielestään nuorille tytöille on opetettu vääränlainen ajatusmaailma, että täytyy olla hienovarainen prinsessa. Watsonin sanoo, että pitää enemmän ajatuksesta, jossa tytöt ovat vahvoja, kuten sotilaat tai taistelijat.

– Jos minusta tulisi prinsessa, olisin ehdottomasti taistelijaprinsessa. Minusta tuntuu, että joskus naiset pelkäävät olla rohkeita, vahvoja ja vaikutusvaltaisia, Watson kertoo.