Rebecca Black julkaisi uuden musiikkivideon – poistettiin heti YouTubesta

Nettivideot Viihdeuutiset · Neea Jokinen

13-vuotias teinityttö Rebecca Black nousi taannoin valtavaan suosioon, kun hänen Friday-kappaleensa päätyi kulttisuosioon erityisesti Yhdysvalloissa. Biisi on nimettiin “maailman huonoimmaksi biisiksi”, mutta samaan aikaan sitä kehuttiin myös nerokkaaksi.

Friday-megahitti sai siis negatiivisen vastaanoton ja se jopa ohitti Justin Bieberin Baby-kappaleen negatiivisilla äänillään. Se toi kuitenkin nuorelle poptähdelle miljoonatulot. Nyt Rebecca Black on julkaissut uuden My Moment -kappaleensa musiikkivideon, joka kuitenkin poistettiin YouTubesta jo samana päivänä kuin se julkaistiin. Myös Blackin Friday-video poistettiin taannoin tähden omasta vaatimuksesta, joten tilanne on varsin sekava.

Rebecca Blackistä on puhuttu ajoittain esimerkiksi Twitterissä jopa enemmän kuin taannoisesta Japanin tsunamista. Supertähdeksi kirjaimellisesti yhdessä yössä noussut teinisensaatio olisi monien mielestä voinut vaipua unholaan, mutta hän on ilmoittanut uransa jatkumisesta. Rebecca Black vahvisti jo aiemmin blogissaan olevansa työstämässä toista kappaletta. Hittikappaleen kirjoitti hollywoodilainen yhtiö Ark Music Factory, jolle Blackin perhe maksoi siitä 1.500 dollaria.