Rihanna tihkuu tyttöenergiaa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Rihanna on kiertänyt viime aikoina tiiviisti maailmaa Loud-kiertueensa merkeissä. Hänellä on kuitenkin ollut aikaa ennen konserttejaan myös tavata ja hengailla hänen ihailijoidensa kanssa.

Italian Vogue-lehti nimesi Rihannan aiemmin tällä viikolla vuoden naiseksi menestyneen uransa ja hyväntekeväisyystyönsä takia. Nyt megatähti kertoi hänen olevan innoissaan siitä, että naiset hallitsevat tällä hetkellä popmusiikkia.

– Minä, Lagy Gaga, Katy Perry, Beyonce ja KeSha hallitsemme popmusiikkia tällä hetkellä. Olemme kuin pieni paketti, laulaja kertoi Glamour-lehdelle.

Rihanna sanoi myös ettei hänen mielestään musiikki ole ollut innostavaa vähään aikaan. Siksi hän kehuikin ystäväänsä Katy Perryä, joka toi Rihannan mielestä uuden ja raikastavan tuulahduksen musiikkibisnekseen.

– Kaikki ystäväni ovat miehiä. Onneksi tapasin Katy Perryn, sillä hän oli erittäin tervetullut tuulahdus elämääni, Rihanna jatkoi.

Taannoin Rihanna paljasti Rolling Stone -lehden haastattelussa pitävänsä alistamisesta, sitomisesta ja piiskaamisesta sekä harrastavansa paljon itsetyydytystä. Rajumpaan imagoon pyrkivä laulaja kertoi myös lähettelevänsä itsestään alastonkuvia poikaystävilleen. Rihanna esiintyy On The Beach -konsertissa Suomessa Hietaniemen rannalla 15. elokuuta.